Täällä odotellaan kotiin tuoretta Eestin & kansainvälistä valioa!  Otso pääsi Tuijan ja Maijan mukaan Tarttoon kahteen kansainväliseen näyttelyyn 7.-8.11. ja lauantain PU2-sijoituksen jälkeen tsemppasi tänään SERTin, CACIBin ja ROPin verran!  Matkakumppani Maija oli molempina päivinä hienosti VSP ja sai mukaansa kaksi CACIBia Eestin valionarvon lisäksi.  Suuren suuret onnittelut Tuijalle ja Maijalle!

Ihan erityisen suuret kiitokset siitä Tuija, että otit Otson mukaasi ja esitit sen Eestin ja kv. valioksi!  Kotona sai olla levollisin mielin, kun tiesi Otsiksen matkaavan hyvässä seurassa.  Tosin näyttelytuloksia jännitin paljon enemmän täällä kotosalla kuin yleensä kehässä ollessa...

Kiitokset myös Kirsille ROP-kehän hienosta viennistä - kuulin, että herra O. suorastaan lensi!

Pari viikkoa sitten Tromssassa Otsosta tuli Norjan ja Pohjoismaiden valio, Tanjan ja Avan hyvässä matkaseurassa!  Hauska reissu, vaikka sunnuntaiaamuna melkein myöhästyttiin bussista...

Näyttelyiden osalta Otso jää nyt sitten "eläkkeelle".  Voihan se olla, että jossain vielä joskus piipahdetaan, mutta pääosin jätetään nämä hommat nyt toisille ja keskitytään muihin harrastuksiin.  Toivottavasti saadaan tokossa treenattua AVO:n liikkeet kisakuntoon ja jatketaan agilitynkin parissa puuhastelua. 

Muistan kyllä hämärästi pentua kysellessäni kirjoittaneeni kasvattaja-Hallalle, että näyttelyt eivät minua sitten kiinnosta ja niihin tuskin tulee lähdettyä...  Sen mukaan pentu sitten valittiin, mutta kuinkas ollakaan, Karhusesta oli emännän innostuttua tähänkin puuhaan - kiitokset ja terveiset siis Hallalle, äippä-Sonjalle ja Casper-isälle!