Vuoden ensimmäisen neljänneksen lähestyessä loppuaan on hyvä tehdä suunnitelmia loppuvuodelle.  Tässä taloudessa ollaan vähän hitaita:) 

Sunnuntai-illan inspiraatio tuotti seuraavanlaisia ajatuksia kuluvan vuoden tekemisistä.

Tänä vuonna retkeillään näytelmien merkeissä huhtikuussa Norjaan Harstadiin sekä mahdollisesti uudemman kerran syksyllä Tromssaan.  Ruotsissa käydään ainakin kolme reissua (yrittänyttä ei laiteta Cool ) .  Kotimaassa harkinnassa ovat Oulun kv-näyttelyt heinäkuussa ja erikoisnäyttely elokuun alussa.  Lisäksi suunnitteilla on kehätoimitsijan hommia ilman koiraa.  Kesälomalla rentoudutaan oman takapihan ja lähimetsien lisäksi toivottavasti hieman kauempana kaupungista.

Syksyllä Otso toivottavasti jalostustarkastetaan.  Tämä on vielä hieman kysymysmerkki, sillä samalle viikonlopulle osuu emännän MH-toimihenkilökoulutuksen C-kurssi Oulussa.  Jos logistisista ongelmista selvitään, niin osallistutaan molempiin.  MH-toimihenkilökoulutusten lisäksi syksylle osuu kasvattajan jatkokurssi, johon myöskin mielelläni osallistuisin.  Mistä voisi ostaa lisää viikonloppuja?!?

Tokossa jatkamme avoimen luokan liikkeiden harjoittelua.  Kapula pitäisi saada kuntoon, Otso ottaa sen leikkinä ja pureskelu on kaameaa.  Kokeeseen osallistuminen ei ole ajankohtaista tänä vuonna.  Agilitytreenejä jatketaan myös, kisasuunnitelmia sen osalta ei ole, mutta hauskaa toivottavasti on jatkossakin:)

Vaikka pakkasta onkin -15, kevät kurkistaa jo kulman takana.  Sen tietää jo siitäkin, että Otso-herra on siirtänyt tarkkaavaisen katseensa puiden latvoihin ja haaveilee oravista.  Myöskin linnut saavat göötin sydämen pamppailemaan.

Sunnuntaina Otso joutui itse tarkkailtavaksi ja salakavalan hyökkäyksen uhriksi…  Naapuriston kevätaggressiivinen katti hyökkäsi tarkkailupaikaltaan pensasaidan suojista ahteriin kiinni ja haastamaan riitaa.  Kehtasipa hosua tassuineen perään vielä kun kaappasin koiran kainalooni ja häntä pystyssä kiersi jaloissani ja seurasi sähisten kun kävelin koira sylissäni paikalta pois.  Eläköön vapaana ulkoilevat kissat keväthuuruissaan...