Tässäpä heti alkuun pari kuvaa taannoiselta lenkiltä Karkin ja Ricon kanssa.  Metsäpainikuvat olivat sen verran syheröitä, että jätettiin ne omalle koneelle.  Vauhtia riitti kolmikolla niin "hiekka-aavikolla" pinkoessa kuin metsässä tömistellessäkin. 

185708.jpg

Huilitauko ja vesitankkaus tulivat tarpeeseen, tosin Karkin emännän mukaansa ottama kahvitarjoilu kekseineen olisi myös kiinnostanut koiria kovasti (kiitos Tuija!).  Otso-onneton upotteli taas kuonoansa hiekkaan siihen malliin, että sitä hiekkaa olikin sitten joka tuutissa.

185707.jpg

Toissa viikolla kävimme poimimassa kesän viimeiset mustikat pakkaseen.  Onhan niitä omaan suuhun napsittu metsästä senkin jälkeen, etenkin Otso.  Mustikat kun ovat suurta herkkua.

185711.jpg


Sunnuntaina Otso aloitti pentu/alkeiskurssin.  Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin lähinnä kontaktia.  Oppitunnin jälkeen päästiin pikkuisen riehumaan neiti Poppasen kanssa, joka odotteli meitä hallin ulkopuolella.  Poppasen vauhti oli välillä Otsolle vähän liikaa, perässä mentiin vinkuen ja välillä tyytyväisenä painittiin.

185712.jpg



185713.jpg

Hipan ja Poppasen kanssa käytiin myös hiljattain hieman ennakkoharjoittelemassa pentukurssia varten.  Samalla reissulla käytiin pienellä kaupunkikävelyllä sekä ihmettelemässä rautatieaseman hissiä, lähtevää junaa ja kaikkia niitä mielenkiintoisia hajuja, joita keskustasta viikonlopun jäljiltä löytyy...

Karkkia oltiin kannustamassa match show'ssa Pohjankartanossa
(onnea:)) ja samalla totuttelemassa maailman menoon tuollaisessa tapahtumassa.  Mätsärin jälkeen koiruudet kävivät juoksemassa rallia koirapuistossa kolmen westien kanssa.

Käytiinpäs tällä viikolla muka puolukassakin, mutta raakoja olivat vielä.  Otso huomasi ensimmäistä kertaa, että marjoja voi pyytää myös ämpäristä ja päästä vähän helpommalla...  Toivottavasti ei ota tavaksi:)  Retkestä tuli mielenkiintoinen viimeistään siinä vaiheessa, kun paluumatkalla autolle huomattiin marjastuskaverin puhelimen pudonneen.  Ei auttanut kuin lähteä tallustamaan samaa reittiä takaisin ja soitella toisella puhelimella pudonneeseen.  Lopulta puhelin löytyi melko läheltä autoa, siististi kannon kyljestä. 

185709.jpg

Kun puolukkareissu puhelimen etsinnän vuoksi piteni, piti välillä pysähtyä huilaamaan.  Otso nautiskeli tunkemalla kuonoansa sammaleeseen ja kellimällä heinikossa.  Myös juokseminen pehmeässä maastossa näytti olevan hauskaa puuhaa, korvat vain vilkkuivat kun gööti päästeli menemään.  Puhelimen etsinnässä siitä ei valitettavasti vielä ollut apua...

185717.jpg

Lähiaikoina seuraa myös paluu Otson lempipaikkaan eli perunamaalle.  Saapas nähdä, miten perunan nosto göötiltä sujuu.